Lehtikirjoitukseni syyskuu 2023: Perussuomalaiset petti äänestäjät.

13.09.2023

”Perussuomalaiset kritisoivat SDP- pääministerikautta Suomen velkaantumisesta.

Nyt vallankahvassa kiinni oleva perussuomalaisten puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra esittää valtion 2024 talousarvion loppusummaksi 87 miljardia euroa, joka sisältää 10 miljardin euron lisävelan ottamisen, koko vaalikaudelle Purra esittää noin 40 miljardin euron velanottoa. Valtion omaisuutta Purra esittää myytäväksi 4 miljardin euron edestä.

Väestön ikääntyminen tai korkojen nousu, ei riitä selitykseksi velanotolle tai omaisuuden myynnille, sillä nämä asiat olivat jo ennen eduskuntavaaleja hyvin tiedossa. Perusteluksi ei riitä myöskään koronaepidemia tai ukrainan sota, koska näiden talouteen vaikuttava pahin vaihe oli 2020 – 2022.

Kun valtionvarainministeri Riikka Purra ja Kokoomuksen pääministeri Petteri Orpo myyvät tällä hallituskaudella valtion omaisuutta miljardeilla euroilla kansainvälisille sijoitusyhtiöille, vähenevät valtion menoihin käytettävät osinkotulot ja suomalaisten asiakasmaksut nousevat.

Lisäksi uusi hallitus esittää heikennyksiä palkansaajan sairauspoissaoloihin, irtisanomiseen, työsopimukseen, ansiosidonnaiseen päivärahaan ja lakko-oikeuteen, leikkauksia lapsikorotuksiin ja aikuiskoulutustukeen sekä veronkorotuksia lääkkeisiin.

Hallitus käsittelee talousarvioesitystä syyskuun budjettiriihessä. Kaksikymmentä vuotta ammattiliittotoiminnassa mukana olleena, en näe hallitusohjelman pääkohdissa yhdenkään työväenpuolueen kädenjälkeä.

Hallitusohjelma on kokoomuspuolueen oikeistolainen edunvalvontalista ja perussuomalaiset hallituksessa takiaispuolue. Pienituloisia ei esimerkiksi hyödytä se, että pörssiosakkeiden osakesäästötilin 50 000 euron talletuskattoa esitetään nostettavaksi 100 000 euroon. Perussuomalaisten takki kääntyi nopeammin, kuin olisin koskaan uskonut.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu

SDP- piirihallituksen jäsen

Mikkeli”

#ps #perussuomalaiset #kokoomus #sdp #ministeri #pääministeri #valtionvarainministeri #riikkapurra #petteriorpo #sannamarin #talousarvio #kehysriihi #velka #omaisuus #korko #osinko #korona #sota #lapsi #vanhus #palkansaaja #työsopimus #lakko

17.9.2023_LS_Perussuomalaiset_petti_aanestajat.jpg

05.07.2025Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2025: Seurakunnan Pitkäjärven sauna puretaan
19.06.2025Hyvää Juhannusta kaikille. Me aloitettiin pojan kanssa Juhannuksen vietto Crazy Drivers stuntshow:lla.
14.06.2025Satu Taavitsainen tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin.
06.06.2025Lehtikirjoitukseni kesäkuu 2025: Työsopimuksen määräaikaisuuden peruste säilytettävä
24.05.2025Valtuustokausi 2021-2025 loppuu kesällä ja uudet valtuutetut jatkavat. Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtajana, kiitän maakuntahallituksen puheenjohtaja Arto Sepposta ja uutta maakuntajohtaja Heini Utusta hyvästä yhteistyöstä. Hyvää kesän alkua.
16.05.2025Kirjoitin runokuvan vallan halu, joka sopii moneen elämän osa-alueeseen.
01.05.2025Sain Mikkelin SDP ja SAK vappupäivänmarssissa, kantaa Suomenlippua. Kiitos.
29.04.2025Hyvää Vappu kaikille. Me avattiin pojan kanssa kesäkausi heittelemällä kiviä Saimaaseen, halpaa hupia.
26.04.2025Lehtikirjoitukseni huhtikuu 2025: Hyvinvointialue ei kiinnosta vaalien ääniharavia.
14.04.2025ISO KIITOS Mikkelin 13.4.2025 kuntavaaleissa äänestäneille luottamuksesta, jatkan kaupunginvaltuutettuna 2025 - 2029., Lähes 800 ääntä ja kaikista Mikkelin ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä, on hyvä tulos. Kiitos

Siirry arkistoon »