Lehtikirjoitukseni helmikuu 2023: Etelä-Savon energiaa ei saa myydä.

20.02.2023

”Etelä-Savon Energia on kokonaan Mikkelin kaupungin omistama energiayhtiö, jonka arvo on noin 350 miljoonaa euroa. Ese on tuottanut valoa, lämpöä ja hyvinvointia Mikkelin seudulle 120 vuoden ajan sekä tulouttanut 2000-luvulla Mikkelin kaupungille nykyrahaksi muutettuna yli sata miljoonaa euroa.

Mikkelin kaupunginhallitus sekä konserni- ja elinvoimajaosto on helmikuun kokouksessa päättänyt esittää Esen vähemmistöosuuden 33–49 prosentin myyntiä kaupungin noin 40 miljoonan euron taseen alijäämän korjaamiseksi. Esitin kokouksissa Tanja Hartosen (ps.) kannattamana, ettei Etelä-Savon Energiasta myydä osuuksia, vaan taseen alijäämät ratkotaan muilla energiaomistusjärjestelyillä.

Vaihtoehdoiksi on ehdotettu esimerkiksi riittävä määrä Suur-Savon Sähkön osakkeiden myyntiä. Mikkelin 14 prosentin omistuksen arvo on yhtiöjärjestyksestä riippuen 70–150 miljoonaa euroa. Toisena vaihtoehtona Esen koskienergiaomistusten myynti (noin 35 miljoonaa euroa) sekä lisäksi tarvittava määrä Suur-Savon Sähkön osakkeiden myyntiä. Kolmanneksi Ese ostaa Mikkelin kaupungin Suur-Savon Sähkö oy:n osakkeita ja näin säilytetään energiaomistukset Mikkelin kaupungin konsernin omistuksessa sekä korjataan kaupungin taseen alijäämä ylijäämäiseksi. Neljäntenä vaihtoehtona Ese tulouttaa 3–5 vuoden ajan riittävät osingot kaupungin taseen alijäämän korjaamiseksi.

Mikkelin kaupungin kumulatiivinen alijäämä johtuu osaltaan siitä, että kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden 2018 vuosikustannus oli 180 miljoonaa euroa ja 2022 noin 250 miljoonaa euroa. Lisäksi kaupungin energiaomistukset Suur-Savon Sähkö oy:ssä ja Etelä-Savon Energia oy:ssä on aikoinaan merkitty kirjanpitoon alle 20 miljoonan euron arvoiseksi, nykypäivänä arvo on yli 400 miljoonaa euroa. Omistusjärjestelyillä energiaomistusten kirjanpidollista arvoa voidaan nostaa sekä poistaa taseen alijäämä ja yksi kriisikuntakriteeri.

Esen vähemmistöosuuden myynti tarkoittaa todennäköisesti asiakasmaksujen nousua sekä osinkotuottojen siirtymistä Mikkelin kaupungin lisäksi sijoitusyhtiölle ja pois kaupunkilaisten palveluiden rahoittamisesta.

Kaupungin taseen alijäämän korjaaminen on viivästynyt sen johdosta, että osa poliitikoista on jo ennen talousongelmia halunnut myydä Esen maakunnalliselle Suur-Savon Sähkölle, eikä muita vaihtoehtoja ole haluttu viedä eteenpäin.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP

Kaupunginhallituksen jäsen

Kansanedustajaehdokas

Mikkeli”

#ese #etelasavonenergia #suursavonsähkö #energia #omistus #tase #alijäämä #kriisikunta #omistajaohjaus #mikkeli #sdp

20.2.2023_Etela-Savon_energiaa_ei_saa_myyda.jpg

24.09.2023Liikunta pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan arjessa. Itse treenailen joka toinen päivä.
13.09.2023Lehtikirjoitukseni syyskuu 2023: Perussuomalaiset petti äänestäjät.
01.09.2023Pidin SDP- puoluekokouksessa puheenvuoron pienituloisten, opiskelijoiden, työntekijöiden ja perheiden puolesta, samalla valittiin Antti Lindman uudeksi puolueen puheenjohtajaksi.
25.08.2023Heiteltiin pojan kanssa kiviä järveen, oli mukavaa eikä maksanut mitään.
16.08.2023Lehtikirjoitukseni elokuu 2023: Turvakoteja tarvitaan lisää.
04.08.2023Kirjoitin pitkästä aikaa runokuvan "kukaan ei kuullut".
30.07.2023Suomen kesäyö, puusauna ja iloiset miehet, muuta ei hyvään hetkeen tarvita.
22.07.2023Pieni irtiotto arjesta, kohteessa maailman korkein rakennus Dubain Burj Khalif 828 metriä.
19.07.2023Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2023: Miksi ESE:n myynnissä ei pidetä lupauksia.
15.07.2023Mukava kesälomaviikko, ollaan käyty pojan kanssa Tivoli Seiterässä, paistettu nuotiolla makkaroita ja annettu ponille porkkanoita.

Siirry arkistoon »