Kaupunginhallitus toteaa 7.11 lausunnossaan, että Taavitsaisen Facebook-kirjoitus on aiheuttanut erityistä ja pitkäaikaista haittaa Strengellille. Lisäksi kirjoitus ei ole kaupunginhallituksen mukaan kaupungin arvojen mukaista.

07.11.2022

Länsi - Savo 7.11 "Kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että Taavitsaisen Facebook-kirjoitus on aiheuttanut erityistä ja pitkäaikaista haittaa Strengellille. Lisäksi kirjoitus ei ole kaupunginhallituksen mukaan kaupungin arvojen mukaista ja sillä on ollut negatiivinen vaikutus kaupungin mainekuvaan.

Mikkelin kaupunginvaltuusto käsittelee Taavitsaisen asiaa todennäköisesti marraskuun kokouksessaan. Jos Taavitsainen ei nauti valtuuston luottamusta, hänet voidaan erottaa kaupunginhallituksen sekä konserni- ja elinvoimajaoksen puheenjohtajistosta".

Länsi- Savo 29.7.2022 ”Poliisi ei löytänyt todisteita sille, että Satu Taavitsaisen Strengellistä esittämät väitteet olisivat totta / Tutkinnanjohtaja West kertoo poliisin tutkineen asiaa sekä rikosoikeudellisesta näkökulmasta että väitteiden todenperäisyyden näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että poliisi on tutkinut myös väitteitä sellaisista rikoksista, jotka olisivat nykypäivänä rikoksena vanhentuneita / Seuraavaksi poliisi keskittyy kunnianloukkaustutkintaan”.

#sdp #mikkeli #säännöt #esitutkinta #rikos #politiikka #kaupunginhallitus #arvot #eioleoikein

7.11.2022_LS-_kh-_lausunto_Taavitsaisesta.jpg

24.09.2023Liikunta pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan arjessa. Itse treenailen joka toinen päivä.
13.09.2023Lehtikirjoitukseni syyskuu 2023: Perussuomalaiset petti äänestäjät.
01.09.2023Pidin SDP- puoluekokouksessa puheenvuoron pienituloisten, opiskelijoiden, työntekijöiden ja perheiden puolesta, samalla valittiin Antti Lindman uudeksi puolueen puheenjohtajaksi.
25.08.2023Heiteltiin pojan kanssa kiviä järveen, oli mukavaa eikä maksanut mitään.
16.08.2023Lehtikirjoitukseni elokuu 2023: Turvakoteja tarvitaan lisää.
04.08.2023Kirjoitin pitkästä aikaa runokuvan "kukaan ei kuullut".
30.07.2023Suomen kesäyö, puusauna ja iloiset miehet, muuta ei hyvään hetkeen tarvita.
22.07.2023Pieni irtiotto arjesta, kohteessa maailman korkein rakennus Dubain Burj Khalif 828 metriä.
19.07.2023Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2023: Miksi ESE:n myynnissä ei pidetä lupauksia.
15.07.2023Mukava kesälomaviikko, ollaan käyty pojan kanssa Tivoli Seiterässä, paistettu nuotiolla makkaroita ja annettu ponille porkkanoita.

Siirry arkistoon »