Lehtikirjoitukseni marraskuu 2022: Seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää.

05.11.2022

”Mikkelin Tuomiokirkkoseurakuntaan kuuluu 39 000 jäsentä, henkilöstöä on 130 henkilötyövuotta, vuosittaiset toimintakulut 10 miljoonaa euroa, jäsenmäärän vähenemisestä huolimatta seurakunnan tase- ja talous on kunnossa.

Suomessa evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 3,6 miljoonaa jäsentä ja 367 seurakuntaa, joten seurakuntavaalien vaalipäivä 20.11 on tärkeä yhteiskunnallinen tapahtuma, jossa valitaan kirkkovaltuustojen jäsenet. Kirkkovaltuustossa päätetään muun muassa seurakunnan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta.

Seurakuntatoimintaan liittyvä julkinen keskustelu on keskittynyt pridemessuihin, samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja jumalanpalvelusten toimintamuotoon eli teologiseen väittelyyn ja arvokeskusteluun kuka tulkitsee Raamatun sanaa oikein. Osa ei ole valmis joustamaan mistään, vaikka kompromissi voisi edistää heidän ajamaansa asiaa. Julkinen riitely vähentää seurakunnan jäsenten määrää ja tuloja.

Samalla unohdetaan, että seurakunta tekee kaste-, rippikoulu, hää- ja hautajaistyön lisäksi tärkeää yhteiskunnallista lapsi-, aikuis-, perhe- ja vanhustyötä, tätä työtä tehdään kirkon työntekijöiden ohjauksessa vapaaehtoistyönä eikä näköpiirissä ole, että jokin muu toimija järjestäisi seurakunnan nykyiset toiminnat.

Iso osa esimerkiksi seurakuntien lapsi- ja perhekerhoista on maksuttomia ja avoimia kaikille, seurakunta auttaa myös yksinäisiä vanhuksia, seurakuntatoiminnan positiivisia asioita pitäisi nostaa nykyistä enemmän esille.

Äänestysprosentti 2018 seurakuntavaaleissa oli 14,4 prosenttia, joka on todella alhainen. Seurakunnan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ihmiset äänestävät seurakuntavaaleissa ja kertovat mielipiteensä, millaista toimintaa ja keskustelua toivotaan seurakunnassa edistettävän.

Jarno Strengell

Kirkkovaltuutettu

Seurakuntavaaliehdokas

Mikkeli”

#seurakunta #vaalit #evankelisluterilainen #kirkko #lapsi #aukuis #perhe #vanhus #työ #teologia #raamattu

 5.11.2022_Seurakuntavaaleissa_kannattaa_aanestaa.jpg

24.05.2023Ammattiliitto JHL- edustajiston valtakunnallinen kokous Vantaalla (165 000 jäsentä), puheita, työntekijöiden edunvalvontaa ja ystävien tapaamista.
21.05.2023Hyvää Kaatuneiden muistopäivää. Sain kunnian Mikkelin kaupungin edustajana laskea seppeleen Sankaripatsaalle, yhdessä everstiluutnantin ja majurin kanssa.
17.05.2023Lehtikirjoitukseni toukokuu 2023: Tarvitsemme yhteistyökykyisen piispan.
30.04.2023Hyvää Vappua kaikille. Me avattiin pojan kanssa kesämökkikausi munkilla ja simalla.
27.04.2023Lehtikirjoitukseni huhtikuu 2023: Populismin sijasta vastuullista talouspolitiikkaa.
22.04.2023Tapasin Kuntaministeri Sirpa Paateron Lappeenrannassa, keskusteltiin poliittisesta tilanteesta ja meneillään olevista hallitusneuvotteluista .
11.04.2023Minut valittiin tänään Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi 2023-2025, kiitos luottamuksesta.
05.04.2023Mikkelin kaupunginhallituksen seminaaripäivä menossa, välillä on hyvä pitää kahvitauko.
03.04.2023ISO KIITOS eduskuntavaaleissa äänestäneille ja tukiryhmälleni luottamuksesta, sain yli 3200 ääntä, joka ei tällä kertaa riittänyt läpimenoon. Elämä- ja arki jatkuu huomenna normaalisti.
01.04.2023Minun osalta eduskuntavaalityö on nyt tehty ja me lähdettiin pojan kanssa pulkkamäkeen. Muistakaa äänestää sunnuntaina.

Siirry arkistoon »