Lehtikirjoitukseni syyskuu 2022: Mikkelin kaupunginjohtajan valinta.

01.09.2022

"Hallintotieteen tohtori Timo Halonen on ollut Mikkelin kaupunginjohtajana vuodesta 2015 alkaen ja pärjännyt tehtävässään kohtalaisen hyvin. Kaupunginhallituksen vuosittain tekemä kaupunginjohtajan työnarviointi meni 2022 normaalia huonommin.

Timo Halonen koki huonontuneen tuloksen johtuvan osittain Otavan Opistosta, uudesta vedenpuhdistamosta ja yliopiston professorista käydyistä julkisista keskustelusta sekä Mikkelin kaupungin heikosta taloustilanteesta, joihin hän ei ole itse voinut kaikkiin suoraan vaikuttaa. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden vuosikustannukset ovat nousseet neljässä vuodessa noin 55 miljoonaa euroa, Halosen säästöesitysten johdosta vuoden 2021 tilinpäätös oli käyttötalouden osalta vain 3,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Edellä mainitun johdosta alkoi kaupunginjohtajan irtisanoutumisprosessi, jota Timo Halonen kommentoi seuraavasti ”kun joukkue ei menesty, valmentaja vaihtuu”.

Johtajasopimuksen mukaisesti Halonen olisi voinut erota ja saada vuoden palkan kotiin ilman työvelvoitetta. Halonen kuitenkin suostui sopimukseen, jossa hän jatkaa kaupunginjohtajana vuoden 2022 loppuun ja toimii 2023 kaupungin erityistehtävässä kehittäen muun muassa kaupungin yliopisto- ja korkeakoulujen elinvoimatyötä sekä tarvittaessa tukee uutta kaupunginjohtajaa työssään.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen on kertonut, että Mikkeli etsii kaupunginjohtajaksi muutosjohtajaa, ongelmanratkaisijaa, visionääriä ja kehittäjää.

Kaupunginjohtajan hakuprosessi on aikataulussa, tehtävään on hakenut noin 20 henkilöä. Tällä hetkellä jatkossa ovat kunnanjohtajat Mervi Simoska, Sami Alasara, Pekka Määttänen sekä kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja FCG johtava asiantuntija Timo Nousiainen.

Kaupunginvaltuusto saa 14.9 arviointitulokset ja haastattelee hakijat, jos sopiva kaupunginjohtaja löytyy, tulee hänet valita. Timo Halonen 62- vuotta voisi jäädä viralliselle eläkkeelle 2024 eli sama hakuprosessi pitäisi aloittaa alle vuoden päästä uudelleen.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP

Kaupunginhallituksen jäsen

Mikkeli"

#mikkeli #kaupunginjohtaja #timohalonen #työnarviointi #irtisanoutuminen #johtajasopimus #kaupunginvaltuusto #kaupunginhallitus #sdp

LS_1.9.2022_Mikkelin_kaupunginjohtajan_valinta.jpg

24.09.2023Liikunta pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan arjessa. Itse treenailen joka toinen päivä.
13.09.2023Lehtikirjoitukseni syyskuu 2023: Perussuomalaiset petti äänestäjät.
01.09.2023Pidin SDP- puoluekokouksessa puheenvuoron pienituloisten, opiskelijoiden, työntekijöiden ja perheiden puolesta, samalla valittiin Antti Lindman uudeksi puolueen puheenjohtajaksi.
25.08.2023Heiteltiin pojan kanssa kiviä järveen, oli mukavaa eikä maksanut mitään.
16.08.2023Lehtikirjoitukseni elokuu 2023: Turvakoteja tarvitaan lisää.
04.08.2023Kirjoitin pitkästä aikaa runokuvan "kukaan ei kuullut".
30.07.2023Suomen kesäyö, puusauna ja iloiset miehet, muuta ei hyvään hetkeen tarvita.
22.07.2023Pieni irtiotto arjesta, kohteessa maailman korkein rakennus Dubain Burj Khalif 828 metriä.
19.07.2023Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2023: Miksi ESE:n myynnissä ei pidetä lupauksia.
15.07.2023Mukava kesälomaviikko, ollaan käyty pojan kanssa Tivoli Seiterässä, paistettu nuotiolla makkaroita ja annettu ponille porkkanoita.

Siirry arkistoon »