Tekemistäni 20.5.2022 rikosilmoituksista on kysytty paljon, joten kommentoin asiaa lyhyesti.

27.06.2022

Samalla oikaisen muutaman SDP- jäsenen julkisuudessa esittämän virheellisen tiedon.

RIKOSILMOITUS JA ESITUTKINTA:

Olen tehnyt Satu Taavitsaisen julkisten syytösten jälkeen kolmesta henkilöstö rikosilmoituksen 20.5. Poliisi on päättänyt alustavan selvityksen jälkeen aloittaa esitutkinnan muun muassa seuraavista rikosnimikkeistä: törkeästä kunnianloukkaus, kunnianloukkaus ja asiakirjaväärennös.

”Jos poliisi epäilee, että on tapahtunut rikos, alkaa esitutkinta”.

Rikosilmoituksen perusteista löytyy tarkempi kertomus sosiaalisenmedian 20.5 päivityksistäni. Esitutkinnan kohteeksi joutuneiden nimet tulevat ajallaan julkisuuteen.

Tällä hetkellä on perusteita rikosilmoituksen osalta useammalle kuin kolmelle henkilölle.

Edelleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kerrotaan väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa, nämä tulevat esille esitutkinnan yhteydessä.

Näillä väitteillä henkilö tai henkilöt pyrkivät johtamaan yleistä keskustelua itselleen edullisempaan suuntaan.

Jos koen että asioita on tarpeellista avata tarkemmin julkisuudessa, niin voin sen tehdä, en aio kuitenkaan vastata jokaiseen yksittäiseen some- kommenttiin, sillä asian käsittely tulee olemaan pitkä prosessi.

Asiat menevät omalla painollaan eteenpäin ja aikataulut ovat viranomaisten käsissä.

Osa ei ehkä vieläkään ajattele, että tässä poliittisessa ajojahdissa omat- ja toisen läheiset ja perhe kärsivät kaikkein eniten.

ALLA ASIOIHIN LIITTYVIÄ FAKTATIETO:

25.4.2022 Yle uutinen: ”Poliisin mukaan Strengelliä kohtaan ei ole tehty seksuaalirikokseen viittaavaa tutkintapyyntöä”.

8.6.2022 Länsi – Savo: ”Länsi – Savon tietojen mukaan poliisilla ei ole menossa tutkintaa Strengelliä kohtaan”.

17.6.2022 Yle uutinen Satu Taavitsaisen poliittisista toimintatavoista: ”Yle on haastatellut tätä juttua varten SDP:n valtuutettuja ja muita puolueen keskeisiä vaikuttajia Mikkelissä. Moni kertoo, ettei Taavitsainen luovuta, ennen kuin hänen mielipiteensä tulee hyväksytyksi / Jos hänen näkemyksiään vastustaa, tulee sivuutetuksi, saa haukut ja sähköpostitulvan. Siksi moni on mieluummin hiljaa kuin asettuu poikkiteloin / Ryhmässä yritetään nöyryyttää niitä, jotka ovat eri mieltä. Asiallista keskustelua ei ole pystytty käymään. Jos et ole samaa mieltä, olet väärä ihminen”.

Satu Taavitsaisen toimintaa 2019 – 2022: Muutama esimerkki Satu Taavitsaisen 2019 - 2022 negatiivisesta toiminnasta Mikkelin kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Olen nostanut muun muassa näitä epäkohtia esille valtuustoryhmän kokouksissa ja joutunut osittain sen sekä eduskuntavaaliehdokkuuteni johdosta Satun ajojahdin kohteeksi.

1. Valtuuston ryhmäpuheenjohtajana Satu Taavitsainen heitti koko SDP- valtuustoryhmän ulos valtuutetuille tärkeästä sisäisestä Whatsapp- ryhmästä usean kuukauden ajaksi, kun osa ryhmäläisistä oli eri mieltä Satun kanssa. Satu toimii kyseisen ryhmän pääkäyttäjänä.

2. Huonoista henkilökemioista johtuen, Satu Taavitsainen jätti kutsumatta henkilöitä sääntöjen vastaisesti valtuustoryhmän kokouksiin, vaikka Satua siitä useita kertoja suullisesti ja kirjallisesti huomautettiin.

3. Kun valtuustoryhmässä oli erilaisia näkemyksiä kuin Satulla, saivat valtuutetut Satu Taavitsaiselta viestin, jossa oli muun muassa seuraava uhkaus ”pitäisikö perustaa uusi ryhmä. Vasemmistoliitto Mikkelistä puuttuu. Sen arvot tuntuvat enemmän omilta kuin SDP:n”.

4. Satu Taavitsaisen sähköpostiviesti kaupungingeodeetti Hannu Peltomaan esimiehille ja johtavalle luottamushenkilölle, jossa Satu syyttää virkamiestä lahjusten ottamisesta, nämä ovat julkista tietoa:

Osa Satu Taavitsaisen sähköpostiviestistä: ”Hannu Peltomaan toimivaltaa tulee kaventaa, koska hän käyttää valtaansa väärin. Maksaako hoivajätit Peltomaalle”.

Osa Hannu Peltomaan työsuojeluselvitystä: ”Täysin vailla todellisuuspohjaa oleva viesti oli sisältönsä johdosta hyvin raskas asia minulle, vihjattiinhan siinä minun syyllistyneen vakavaan rikokseen virkatehtävissäni. Tämä tapaus oli vain jäävuoren huippu / Voiko olla niin, että ”näitä vain sattuu” ja se kuuluu työni luonteeseen? Ei voi, sillä tällaista ei ole muualla.”

5. Näistä esimerkeistä on kirjalliset todisteet, esimerkkejä löytyy tarvittaessa lisää ja nämä ovat kaikkien nykyisten SDP- valtuutettujen tiedossa.

PS. En ole aikaisemmin kokenut järkeväksi tuoda SDP- sisäisiä ristiriitoja julkisuuteen, vaikka vuosien ajan sitä on pyydetty, sillä siitä on enemmän haittaa Mikkelin sosiaalidemokraateille kuin hyötyä. Nyt 27.3.2022 alkaen on Satu Taavitsaisen toimesta julkisuudessa ja yksityisviesteillä esitetty sellaisia syytöksiä, etten voi olla niitä kommentoimatta. Satu jatkaa kyseistä toimintaa edelleen.

Hyvää kesän jatkoa.

#mikkeli #sdp #säännöt #esitutkinta #rikos #politiikka #ajojahti #eioleoikein

Kuva_someen_27.6_tilanteesta-2.jpg

 

24.05.2023Ammattiliitto JHL- edustajiston valtakunnallinen kokous Vantaalla (165 000 jäsentä), puheita, työntekijöiden edunvalvontaa ja ystävien tapaamista.
21.05.2023Hyvää Kaatuneiden muistopäivää. Sain kunnian Mikkelin kaupungin edustajana laskea seppeleen Sankaripatsaalle, yhdessä everstiluutnantin ja majurin kanssa.
17.05.2023Lehtikirjoitukseni toukokuu 2023: Tarvitsemme yhteistyökykyisen piispan.
30.04.2023Hyvää Vappua kaikille. Me avattiin pojan kanssa kesämökkikausi munkilla ja simalla.
27.04.2023Lehtikirjoitukseni huhtikuu 2023: Populismin sijasta vastuullista talouspolitiikkaa.
22.04.2023Tapasin Kuntaministeri Sirpa Paateron Lappeenrannassa, keskusteltiin poliittisesta tilanteesta ja meneillään olevista hallitusneuvotteluista .
11.04.2023Minut valittiin tänään Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi 2023-2025, kiitos luottamuksesta.
05.04.2023Mikkelin kaupunginhallituksen seminaaripäivä menossa, välillä on hyvä pitää kahvitauko.
03.04.2023ISO KIITOS eduskuntavaaleissa äänestäneille ja tukiryhmälleni luottamuksesta, sain yli 3200 ääntä, joka ei tällä kertaa riittänyt läpimenoon. Elämä- ja arki jatkuu huomenna normaalisti.
01.04.2023Minun osalta eduskuntavaalityö on nyt tehty ja me lähdettiin pojan kanssa pulkkamäkeen. Muistakaa äänestää sunnuntaina.

Siirry arkistoon »