Lehtikirjoitukseni lokakuu 2025: Lähemäen seurakuntataloa ei saa purkaa

27.10.2025

”Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta kiinteistöstrategia vuosille 2025 – 2035 auttaa virkajohtoa, luottamushenkilöitä ja työntekijöitä varautumaan tuleviin kiinteistö- ja toimintamuutoksiin.

Kiinteistöstrategian isoin asia on 34:än kiinteistön lokerointi säilytettäviin, ei investoida ja luovuttaviin rakennuksiin. Yhdeksäntoista rakennusta on merkitty säilytettäviin rakennuksiin, lopuista rakennuksista on tarkoitus lyhyellä- tai pitkällä aikavälillä luopua.

Ei investoida ja luovutaan rakennuksia ovat muun muassa Otavan rukoushuone ja seurakuntatalo, Suomenniemen seurakuntakoti, Puumalan seurakuntakoti, Haukivuoren seurakuntatalo, Laajalammen seurakuntakoti ja Lähemäen seurakuntatalo, jotka kaikki ovat alueen tärkeitä kokoontumispaikkoja ja seurakunnan maamerkkejä.

Lähemäen seurakuntatalo on merkitty luovutaan kohtaan, vaikka rakennuksessa järjestetään vapaaehtoistoiminnalla täydelle salille muun muassa sunnuntain jumalanpalvelus- ja pyhäkoulutoimintaa. Tilaisuuksiin osallistuu runsaasti myös maahanmuuttajaperheitä.

Lähemäen seurakuntatalon purkamisessa on samankaltaisia piirteitä kuin Pitkäjärven saunatoiminnassa, seurakunnan vapaaehtoistoimintaa halutaan tukemisen sijasta ajaa alas. Tilojen käyttöaste on saatu alhaiseksi, vaatimalla toimintaa joka päivä aamusta iltamyöhään. Lisäksi toiminnan keskittäminen kaupungin keskustaan, on aikaisemmin vähentänyt kävijämääriä.

Esitin lokakuun kirkkoneuvoston kokouksessa, että Lähemäen seurakuntatalo siirretään säilytettäviin rakennuksiin, esitys ei saanut kannatusta. Taloudellisia paineita Lähemäen seurakuntatalon purkamiselle tai kunnossa pitämiselle ei ole, seurakunta teki 2023 ja 2024 noin 1,5 miljoonan euron ylijäämäisen tilinpäätöksen.

Seuraavaksi kiinteistöstrategiaa käsitellään joulukuun kirkkovaltuuston kokouksessa.

Jarno Strengell

Kirkkovaltuutettu

Kirkkoneuvoston jäsen

Kaupunginvaltuutettu sdp

Mikkeli”

#mikkeli #tuomiokirkko #seurakunta #kiinteistö #strategia #lähemäki #seurakuntatalo #vapaaehtoistyö #jumalanpalvelus #pyhäkoulu #maahanmuuttaja #perhe

27.10.2025_Oma_Lahemaen_seurakuntataloa_ei_saa_purkaa.jpg

01.11.2025Muutosesitykseni ammattiliitto JHL talousarvioon, hyväksyttiin edustajiston kokouksessa Helsingissä. Kyse on merkittävästä valtakunnallisesta 2026 tv- ja radio jäsenhankintakampanjasta, Internet on jo hallussa.
27.10.2025Lehtikirjoitukseni lokakuu 2025: Lähemäen seurakuntataloa ei saa purkaa
18.10.2025Mikkelin energiayhtiö ESE:llä, ei ole rahaa lyhentää 144 miljoonan euron bulletlainaansa.
11.10.2025Vielä on hyvät ilmat scoottailla, tosin iskä ei enään uskalla tehdä kaikkia samoja temppuja kuin poika.
03.10.2025Oltiin Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnusen kanssa, Lahden ja Mikkelin kaupungin jalkapallon ystävyysottelussa Lahdessa. Tällä kertaa Mikkeli voitti 5-2.
27.09.2025Lehtikirjoitukseni syyskuu 2025: Miksi naiset puuttuvat Mikkelin (Etelä-Savon) puheenjohtajistoista?
18.09.2025ISO kiitos luottamuksesta, minut valittiin tänään Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi kaudelle 2025-2029. Kuvassa myös maakuntajohtaja Heini Utunen ja hallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen.
06.09.2025Kiitos kesän lavatanssien järjestäjille, talkoolaisille ja tanssijoille, kiva oli tanssia.
22.08.2025Mikkelin Sateenkaarimessu 21.8.2025, paikalla noin 20 ihmistä. Olen pettynyt, että kirkko on vuodesta toiseen tyhjä, vaikka messun puolesta äänestettiin kirkkoneuvostossa.
16.08.2025Käytiin Mikkelin Suosaaren vastaanottokeskuksen kohun keskelle joutuneen asukkaan Jarmon kanssa, Visulahden Dinosaurockissa. Hyvä tunnelma, musiikki ja asiallista keskustelua.

Siirry arkistoon »