Lehtikirjoitukseni kesäkuu 2025: Työsopimuksen määräaikaisuuden peruste säilytettävä

06.06.2025

”Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli huhtikuussa 2,6 miljoonaa työllistä, joista määräaikaisessa työsuhteessa noin 380 000 palkansaajaa.

Määräaikaisen työsuhteen perusteeksi on vaadittu sijaisuus, kausiluonteisuus, projekti, harjoittelu tai työntekijän pyyntö. Määräaikaisista työsopimuksista 80 prosenttia kestää alle vuoden.

Suomen 2023–2027 hallitusohjelmaan on kirjattu esitys, jossa jatkossa vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen voisi solmia ilman erityistä perustetta, tätä lakimuutosta ollaan nyt viemässä vauhdilla eteenpäin.

Vakituisten työsopimusten vähentäminen ja määräaikaisten työsopimusten keinotekoinen lisääminen, koskisi erityisesti nuoria aikuisia ja naisia, siirtäen esimerkiksi lasten hankintaa epävakaan työtilanteen ja toimeentulon vuoksi.

Jo nyt työsopimuksen kuuden kuukauden koeaika tuo epävarmuutta esimerkiksi ammatinvaihtoon.

Nykyisellä kokoomus- ja perussuomalaisvetoisella oikeistohallituksella on kiire toteuttaa pitkäaikaisia muutoshaaveita työelämän lakeihin.

Näin tehdään helpottamalla irtisanomista, vähentämällä työntekijöiden luottamusedustajien oikeuksia, heikentämällä lakko oikeutta ja ammattiyhdistystoimintaa sekä vaikeuttamalla uuden oppimista eli aikuiskoulutukseen osallistumista.

On oikein pohtia, miten työnantajan taloudellisia- ja henkilöstöriskejä voidaan vähentää.

Mutta nyt hallituksen toimet näkyvät lähinnä työllisyystavoitteen epäonnistumisena sekä valtion velan kasvuna.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu (sd)

JHL- pääluottamusmies

Mikkeli”

#työntekijä #työnantaja #työsopimus #määräaikainen #koeaika #irtisanominen #koulutus #luottamushenkilö #ps #kokoomus #sdp #jhl #mikkeli

6.6.2025_Oma_-_Tyosopimuksen_maaraaikaisuuden_peruste_sailytettava.jpg

01.11.2025Muutosesitykseni ammattiliitto JHL talousarvioon, hyväksyttiin edustajiston kokouksessa Helsingissä. Kyse on merkittävästä valtakunnallisesta 2026 tv- ja radio jäsenhankintakampanjasta, Internet on jo hallussa.
27.10.2025Lehtikirjoitukseni lokakuu 2025: Lähemäen seurakuntataloa ei saa purkaa
18.10.2025Mikkelin energiayhtiö ESE:llä, ei ole rahaa lyhentää 144 miljoonan euron bulletlainaansa.
11.10.2025Vielä on hyvät ilmat scoottailla, tosin iskä ei enään uskalla tehdä kaikkia samoja temppuja kuin poika.
03.10.2025Oltiin Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnusen kanssa, Lahden ja Mikkelin kaupungin jalkapallon ystävyysottelussa Lahdessa. Tällä kertaa Mikkeli voitti 5-2.
27.09.2025Lehtikirjoitukseni syyskuu 2025: Miksi naiset puuttuvat Mikkelin (Etelä-Savon) puheenjohtajistoista?
18.09.2025ISO kiitos luottamuksesta, minut valittiin tänään Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi kaudelle 2025-2029. Kuvassa myös maakuntajohtaja Heini Utunen ja hallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen.
06.09.2025Kiitos kesän lavatanssien järjestäjille, talkoolaisille ja tanssijoille, kiva oli tanssia.
22.08.2025Mikkelin Sateenkaarimessu 21.8.2025, paikalla noin 20 ihmistä. Olen pettynyt, että kirkko on vuodesta toiseen tyhjä, vaikka messun puolesta äänestettiin kirkkoneuvostossa.
16.08.2025Käytiin Mikkelin Suosaaren vastaanottokeskuksen kohun keskelle joutuneen asukkaan Jarmon kanssa, Visulahden Dinosaurockissa. Hyvä tunnelma, musiikki ja asiallista keskustelua.

Siirry arkistoon »