Lukuisten kuulemisten- ja todisteiden jälkeen, syyttäjä vaatii Taavitsaiselle törkeästä kunnianloukkauksesta ehdollista vankeustuomiota..

09.03.2025

Poliisi tutki 2022 Satu Taavitsaisen minuun kohdistamat yksityiset ja julkiset rikossyytökset 2000- luvulta ja totesi, ettei löytänyt todisteita sille, että Taavitsaisen puheet pitäisivät paikkaansa, samalla tutkittiin niin sanotut vanhentuneet väitteet. Nostin Taavitsaista vastaan kunnianloukkaussyytteen, jota käsiteltiin käräjäoikeudessa kolme päivää maaliskuussa 2025. Lukuisten kuulemisten- ja todisteiden jälkeen syyttäjä vaatii Taavitsaiselle törkeästä kunnianloukkauksesta ehdollista vankeustuomiota. Tuomari antaa päätöksen huhtikuussa 2025.

Asia lähti liikenteeseen siitä, että ilmoittauduin Satu Taavitsaisen vastaehdokkaaksi 2019 eduskuntavaaleihin. En myöskään hyväksynyt Mikkelin SDP- valtuustoryhmässä sitä, että osaa ihmisiä ei kutsuta ryhmäkokouksiin, jätetään pois ryhmäkuvista, suljetaan pois virallisista tiedotuskanavista, nimitellään viesteissä, syytetään valmistelevaa virkahenkilöä aiheettomasti virkavirheestä, ryhmämainoksissa on vain yhden nimi, ei noudateta vaalituloksia jne.

Olin myös Mikkelin SDP- kokouksissa henkilö joka uskalsi ääneen kyseenalaistaa sen, ettei toiminta ole järkevällä pohjalla jos yhdellä henkilöllä Satu Taavitsaisella on Mikkelin SDP:n puolueyhdistyksen puheenjohtajuus, valtuustoryhmän puheenjohtajuus, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuus, maakuntavaltuuston puheenjohtajuus, hyvinvointialueen hallituksen varapuheenjohtajuus, SDP- piirin vara puheenjohtajuus jne. Satu Taavitsaisen poistuttua SDP:stä, on edellä mainitut kuusi puheenjohtajuutta jaettu neljälle eri henkilölle.

Kun erilaiset hiljentämiskeinot eivät 2018 – 2020 tehonneet, alettiin minua syyttämään perättömästä rikoksesta ja ajateltiin että näin saadaan minut murrettua henkisesti sekä jättäytymään tulevista 2021 kunta- ja 2023 eduskuntavaaleista pois.

Ne henkilöt jotka osallistuivat tähän poliittiseen ajojahtiin, kysymättä väitetyistä asioista minulta sanallakaan (vaikka olin ne kokouksissa ja julkisissa kommenteissa kieltänyt), ei pitäisi olla missään poliittisessa luottamus- tai esimiestehtävissä mukana. Ne henkilöt, jotka juoksivat vuosien ajan epäkohtia karkuun, mutta tilaisuuden tullen halusivat hyötyä tästä asiasta poliittisella urallaan, saisivat hävetä.

Olen pahoillani niiden luottamus- ja virkahenkilöiden puolesta, jotka muun muassa lehtitietojen mukaan uskalsivat hakea vuosien aikana Taavitsaisen epäasialliselle toiminnalle apua, mutta eivät sitä riittävästi saaneet, eivätkä jaksaneet viedä yksin selvityksiä näin pitkälle kuin minä.

Pahentaakseen minun tilannetta, Satu Taavitsainen sotki syytöstensä lisäksi mukaan minulle läheisiä ihmisiä ja yhteisöjä, jotka eivät liity asiaan. Toivottavasti kukaan ei joudu koskaan kokemaan samaa. Satun mahdollinen tuomio- tai korvaukset eivät kata minun tai läheisteni kokemaa.

Itse korvausvaatimukseen en ole ottanut mitään kantaa, se on oikeusavustajani laskema ja esittämä.

ISO KIITOS niille henkilöille, jotka ovat tukeneet alusta loppuun puoluetaustasta riippumatta, en unohda.

#mikkeli #sdp #politiikka #kunnianloukkaus #valtuusto #ryhmä #säännöt

4.3.2025_LS_syyttaja_vaatii_Taavitsaiselle_ehdollista_vankeusrangaistusta-2.jpg

16.05.2025Kirjoitin runokuvan vallan halu, joka sopii moneen elämän osa-alueeseen.
01.05.2025Sain Mikkelin SDP ja SAK vappupäivänmarssissa, kantaa Suomenlippua. Kiitos.
29.04.2025Hyvää Vappu kaikille. Me avattiin pojan kanssa kesäkausi heittelemällä kiviä Saimaaseen, halpaa hupia.
26.04.2025Lehtikirjoitukseni huhtikuu 2025: Hyvinvointialue ei kiinnosta vaalien ääniharavia.
14.04.2025ISO KIITOS Mikkelin 13.4.2025 kuntavaaleissa äänestäneille luottamuksesta, jatkan kaupunginvaltuutettuna 2025 - 2029., Lähes 800 ääntä ja kaikista Mikkelin ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä, on hyvä tulos. Kiitos
04.04.2025Tapasin vaalitilaisuudessa maaliskuussa aloittaneen uuden Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utusen, keskusteltiin Itä-Suomen ja kuntien palveluista sekä rahoituksesta.
27.03.2025Keskusteltiin television monitoiminaisen Katja Stählin kanssa varhaiskasvatuksen- ja koulutuksen tilanteesta, moni asia on hyvin, mutta paljon olisi myös korjattavaa.
22.03.2025Vapaa-aika on mennyt kuntavaalityön merkeissä, ihmisiä tavaten ja keskustellen. Muista äänestää vaaleissa, kuntavaalinumeroni on 130. Ennakkoäänestys 2-8.4 ja vaalipäivä 13.4.
19.03.2025Lehtikirjoitukseni maaliskuu 2025: Kuntavaalitulos ohjaa energiayhtiöiden myyntiä.
13.03.2025Sain Mikkelin kuntavaalien äänestysnumeroksi 130. Ennakkoäänestys 2-8.4, vaalipäivä 13.4. Muista äänestää.

Siirry arkistoon »