Lehtikirjoitukseni lokakuu 2024: Etelä-Savon pelastuspalvelut on turvattava

16.10.2024

”Suomessa on 21 hyvinvointialuetta, jotka hoitavat sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut. Valtion talousarvioesityksessä hyvinvointialueiden 2025 rahoitukseen varataan 26,2 miljardia euroa. Hyvinvointialueiden alijäämän on arvioitu olevan vuoden 2024 lopussa 1,42 miljardia euroa ja kasvavan tulevina vuosina.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa koostuu Mikkelistä, Savonlinnasta, Pieksämäestä ja yhdeksästä muusta kunnasta, asukkaita alueella on 130 000. Eloisan vuoden 2024 toimintamenot ovat noin 890 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 8000. Vuosina 2024–2026 talouden tasapainottamistarve on 87 miljoonaa euroa.

Eloisa aikoo paikata alijäämiään muun muassa vuokratiloihin ja hankintoihin kohdistuvilla säästöillä ja henkilöstökulujen vähennyksillä: 168 henkilöä on yt-neuvotteluissa irtisanomisuhan alla. Mahdolliset henkilöstövähennykset kuormittavat työntekijöitä ja heikentävät palveluita. Pelastus- ja turvallisuuspalveluihin kohdistuu 13 henkilötyövuoden vähennys.

Esitin Eloisan 7.10. aluevaltuuston kokouksessa, ettei pelastustoimesta vähennetä onnettomuuksien ennaltaehkäisystä kahta henkilötyövuotta tai palomiehistä yhtätoista henkilötyövuotta. Päätökseksi tuli kirjaus: ”mikäli esimerkiksi maaseutualueiden ensihoitopalvelut heikkenevät oleellisesti, pidättää valtuusto oikeuden tehdä uuden päätöksen talousarviokokouksessaan”.

Pelastus- ja turvallisuuspalveluihin kohdistuvat leikkaukset tarkoittavat Etelä-Savossa merkittäviä palotarkastusmäärien vähennyksiä. Lisäksi Puumalan, Sulkavan, Punkaharjun, Juvan, Mäntyharjun ja Kangasniemen 24/7 vakituinen palomiestoiminta tai palomies- ja ensihoitajatoiminta voi vähentyä tai loppua kokonaan.

Vaarana on, että avun viivästyminen henkilö-, liikenne- ja palovahinkoihin lisää sairaalapalveluiden, työkyvyttömyyden ja omaisuusvahinkojen määrää.

Eloisan aluevaltuuston joulukuun kokous hyväksyy vuoden 2025 talousarvion ja samalla myös mahdolliset henkilöstöön kohdistuvat lisäsäästöt.

Jarno Strengell

Eloisan aluevaltuutettu sdp

Kaupunginvaltuutettu

Mikkeli”

#eloisa #etelasavo #hyvinvointialue #mikkeli #savonlinna #pieksämäki #pelastus #turvallisuus #palvelu #palomies #ensihoito #palolaitos #yt #muutosneuvottelu

16.10.2024_Etela-Savon_pelastuspalvelut_on_turvattava_-_oma_reunoilla.jpg

06.06.2026Olen eduskuntavaaliehdokas 2027. ISO kiitos SDP Mikkelin Työväenyhdistykselle ja Kaakkois-Suomen SDP- jäsenille ehdokkaaksi asettamisesta.
05.09.2026Mikkelin Jukureille tänään liigakauden ensimmäinen voitto, Jukurit - Vaasan Spor 4-0. Tästä on hyvä jatkaa kautta.
27.08.2026Jenni Airaksinen Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja, kävi kertomassa Etelä-Savon kunntapäättäjille tulevaisuuden uskosta ja yhteistyöstä. Tärkeitä asioita.
22.08.2026Koirien tottelevaisuuden SM- kilpailut Mikkelissä 22.8. Vaatii paljon harjoittelua, pärjätäkseen näissä kilpailuissa. Mukana 217 koiraa.
16.08.2026Lehtikirjoitukseni elokuu 2026: Mikkelin linja-autoliikennettä parannettava
13.08.2026Käytiin pojan kanssa Mikkelin Dinosaurockin torstain nuortenpäivässä, varsinaiset bileet alkaa perjantaina.
08.08.2026Mikkelin Pride- päivän 8.8.2026 liput nostettu kirjaston lippusalkoon. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti.
01.08.2026Olen SDP- eduskuntavaaliehdokas 18.4.2027. Kiitos kaikesta saamastani tuesta.
31.07.2026Syötiin pojan kanssa jäätelöt saimaanrannalla, vielä on kesää jäljellä.
24.07.2026Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2026: Carunan sähköverkot suomalaiseen omistukseen.

Siirry arkistoon »