Lehtikirjoitukseni syyskuu 2024: Ammatillisen koulutuksen rahoitus turvattava.

07.09.2024

”Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä oli vuoden 2023 alussa 136, opiskelijoita vuoden aikana 347 700 sekä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus 2,1 miljardia euroa. Suurimmat koulutusalat olivat tekniikka, terveys- ja hyvinvointi sekä palvelualat. Kaksi kolmasosaa opiskelijoista oli aikuisia, jotka ovat alan vaihtajia, osaamisen päivittäjiä ja maahanmuuttajia.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus oli 2012 saman suuruinen kuin 2023. Koska kustannukset ja opiskelijamäärät ovat nousseet sekä erityisen tuen opiskelijamäärä kasvanut noin 50 prosenttia yli 35 000 opiskelijaan, ei nykyinen rahoitus riitä turvaamaan laadukasta opetusta.

Kauppakamarien 2023 osaajakyselyn mukaan 59 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 66 prosenttia yrityksistä kertoo osaajapulan rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Yritysten tarve kohdistuu erityisesti ammatillisen koulutuksen suorittaneisiin osaajiin.

Hallituksen syyskuun 2024 budjettiriihen päätös leikata ammatillisen koulutuksen rahoituksesta kuusi prosenttia sekä joidenkin koulutuksen järjestäjien varautuminen kahdenkymmenen prosentin tulojen vähenemiseen 2027 mennessä, heikentävät oppilaiden oppimisympäristöjä ja osaavan henkilöstön palkkaamista.

Ammatin vaihtajilta kokonaisen tutkinnon opiskelun kieltäminen, ei tue elinikäisen oppimisen periaatetta.

Jokaisen kansanedustajan tulisi muistaa valtion 2025 talousarviokäsittelyssä, että varhaiskasvatukseen ja koulutukseen kohdistuvat leikkaukset, aiheuttavat pysyviä vaurioita lasten tulevaisuuteen. Oppilaiden osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa Suomi on tippunut 2000-luvulla yli 10 sijaa.

Oppivelvollisuusiän nostamisella 18 ikävuoteen 2021, oli tarkoitus vähentää nuorten syrjäytymistä peruskoulun jälkeen, ammatillisen koulutuksen nuorten- ja aikuisten rahoituksen vaje, ei tue tätä päämäärää. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalla 1,2 miljoonaa euroa.

Jarno Strengell
kaupunginvaltuutettu (sd.)
ammattiopiston JHL-pääluottamusmies
Mikkeli”

#Ammattikoulu #opisto #koulutus #tekniikka #terveys #hyvinvonti #palvelu #okm #rahoitus #jhl #sdp #mikkeli

4.9.2024_oma_reunoilla_-_ammattillisen_koulutuksen_rahoitus_turvattava.jpg

05.10.2024Ostettiin pojan kanssa kesällä potkulaudat ja kypärät, mukavampi harrastaa yhdessä.
25.09.2024Lehtikirjoitukseni syyskuu 2024: Mikkelin itäinen alue tarvitsee uuden koulun ja päiväkodit.
20.09.2024Kiitos kesän lavatanssien järjestäjille, talkoolaisille ja tanssijoille, kiva oli tanssia.
07.09.2024Lehtikirjoitukseni syyskuu 2024: Ammatillisen koulutuksen rahoitus turvattava.
05.09.2024Mikkelin ja Lahden luottamushenkilöiden jalkapallo-ottelua, on pelattu vuosittain 1970- luvulta lähtien. Tänään Lahti voitti 3-1.
31.08.2024Harjoiteltiin töissä tulipalon alkusammuttamista, tärkeä taito.
16.08.2024Olen tavattavissa la 17.8 klo 11-15 Mikkelin sataman kalamarkkinoiden SDP-työväenyhdistyksen teltalla. Tarjolla mehua, karamellejä, arvontaa ja keskustelua politiikasta. On luvannut aurinkoista keliä. Tervetuloa.
05.08.2024Lehtikirjoitukseni elokuu 2024: Mikkelin Metsäsairilaa ei saa fuusioida Jätekukkoon.
20.07.2024Pieni irtiotto arjesta, kohteessa Turkki Alanya.
12.07.2024Välillä pojan radio-ohjattavan auton ilmarenkaat, tarvitsevat huoltoa.

Siirry arkistoon »