Lehtikirjoitukseni heinäkuu 2019: Yhteistyöllä Mikkelin talous kuntoon.

05.07.2019

4.7.2019_Lansi_-_Savo.png

Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.3.2019 uuden palvelurakennesuunnitelman talouden tasapainottamiseksi, jonka tarkoitus on saada 2023 mennessä 430 miljoonan euron vuosibudjetin käyttötalousmenoihin 20 miljoonan euron vuosittainen säästö. Palvelusuunnitelmaan kuuluvat muun muassa koulu- ja päiväkotiverkon uudelleen järjestelyt, henkilöstösäästöt, avustusten ja kumppanuussopimusten leikkaaminen sekä omaisuuden myynti.

 

Kaupunginvaltuuston tilinpäätöskokouksessa 17.6, talousluvut olivat ennustettua huonommat. Vuoden 2018 tulos on 13,3 miljoonaa euroa alijäämäinen ja vuosikate vain 3,6 miljoonaa euroa. Essoten kuluihin budjetoitu 180 miljoonaa euroa ylittyi 11 miljoonaa euroa. Lisäksi Mikkelin kaupungin väestön ikääntyminen ja väheneminen sekä 10 prosentin työttömyys pienentävät verotuloja.

 

Tilinpäätöksen mukaan palvelurakennesuunnitelman 20 miljoonan euron käyttötalousmenojen säästö ei enää riitä, vaan tarvitaan 10 miljoonan euron lisäsäästö, jotta vuosikate olisi 30 miljoonaa euron tasolla. Muussa tapauksessa kaupunki ei pysty maksamaan laskuja, tekemään investointeja, korjaamaan kiinteistöjä tai lyhentämään 220 miljoonan euron velkaa.

 

Kuntien tuloveroprosentin keskiarvo on 19,88, Mikkelin veroprosentti on 20,50, joten pysyvät lisäveronkorotukset eivät ole ratkaisu Mikkelin talousongelmiin.

 

Yksikään puolue ei voi tässä tilanteessa asettaa tiukkoja ehto siitä, mistä palvelualasta ei saa säästöjä hakea, sillä ilman yhteistyötä Mikkelin kaupunki on muutaman vuoden päästä kriisikaupunki, jonka taloutta ohjaa Mikkelin sijasta valtiovarainministeriö Helsingistä.

 

Mikkelin säästötoimenpiteet pitää tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, huomioiden hyvän varhaiskasvatuksen, koulutuksen sekä ennaltaehkäisevän sosiaali- ja terveyspalveluiden merkitys. Yritystoiminnan tai työllistämisen edellytyksiä ei pidä heikentää. Tarvittavat henkilöstösäästöt pystytään tekemään joustavasti, ilman irtisanomisia.

 

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP

Mikkeli

12.04.2024Lehtikirjoitukseni huhtikuu 2024: Lapsille turvalliset koulutilat.
30.03.2024Hyvää Pääsiäistä. Tehtiin pojan kanssa talven viimeinen lumiukko, kevät saa tulla.
20.03.2024Mielelläni en Satu Taavitsaiseen liittyvää rikosasiaa kommentoi, mutta tämäkin etenee. Poliisi on tutkinut ja syyttäjä nostanut syytteen. Harmmillisen pitkiä nämä prosessit.
11.03.2024Lehtikirjoitukseni maaliskuu 2024: Pitkäjärven saunasta tuli arvovaltakysymys.
10.03.2024Poika on innostunut pelaamaan sählyä ja jalkapalloa, hyvää yhteistä ajanvietettä.
26.02.2024Pieni irtiotto arjesta, kohteessa Kap Verde ja Atlantin valtameri.
16.02.2024Lehtikirjoitukseni helmikuu 2024: Etelä-Savon energian myynti oli virhe.
08.02.2024Sain kunnian esittää JHL- ammattiliiton (160 000 jäsentä) edustajiston kokouksessa, uudeksi puheenjohtajaksi Håkan Ekströmmiä ja toimialajohtajaksi Mari Keturia. Hyvät valinnat.
01.02.2024Järjestin Mikkelin torin kävelykadulle "yhden miehen mielenilmauksen", jolla tuin ammattiliittojen lakkoja, työntekijöitä koskevia heikennyksiä vastaan.
23.01.2024Mikkelin kaupunki palkitsi vuoden 2023 menestyneitä urheilijoita, onnea palkituille.

Siirry arkistoon »